Tällä hetkellä käydään kasvavaa keskustelua niin sanottujen natiivien appisten ja mobiiliweb-appisten roolista mobiilipalveluiden kehityksessä. Natiiveilla appiksilla tarkoitetaan lähinnä iPhone-sovelluksia ja Android-sovelluksia. Mobiiliweb-appiksilla puolestaan tarkoitetaan selaimella käytettäviä palveluita, jotka toimivan ulkoisesti hyvin samalla tavalla kuin natiivit appikset.
Natiivit appikset ovat olleet hyvin merkittävässtä roolissa aina iPhonen 2007 tapahtuneen julkistuksen jälkeen ja niiden myötä sadat miljoonat ihmiset ovat alkaneet käyttää mobiilipalveluita päivittäin. Natiivien appisten eduksi nähdään se, että niitä on helppo löytää Applen ja Googlen appiskaupoista, niiden asennus ja käyttöönotto edellyttää vain muutamaa klikkausta ja lisäksi niiden avulla voidaan käyttää useita älypuhelimen erikoisominaisuuksia. Niitä ovat muun muassa grafiikkakiihdytys, paikannus, liikesensorit ja kamera.
Natiivien appisten ongelma on appiskauppojen hittejä suosiva jakelu, joka johtaa siihen, että 99% natiiveista appiksista hautautuu sovelluskauppojen jatkuvasti kasvavaan sovellusmassaan. Toinen kasvava ongelma varsinkin Android-puolella on päätelaitteiden fragmentaatio, joka tekee kattavan päätelaitetuen ylläpitämisen jatkuvasti raskaammaksi. Lisäksi varsinkin Applen ekosysteemissä appiskehittäjiä vaivaa Applen raskas, ja välillä vaikeasti ennakoitava, julkaisuprosessi, joka saattaa pahimmillaan hidastaa sovellusten julkaisua useilla viikoilla. Maksullisten appisten kohdalla on myös muistettava, että Apple ja Google ottavat 30% kehittäjälle tulevasta tulosta.
Mobiiliweb-appisten etuna on helppo päivitettävyys ja riippumattomuus Applen ja Googlen julkaisukanavista. Lisäksi viimeisen vuoden aikana HTML5- ja JavaScript-teknologiat ovat kehittyneet niin, että hyvinkin rikkaiden käyttäjäkokemusten tuottamisen älypuhelimen selaimessa on nyt mahdollista. Hyvänä esimerkkinä on Songpier-yhtiön alustalla tehty mobiiliweb appis A Genuine Freakshow yhtyeelle, jota kannattaa testata iPadilla.
Vaikka ihan kaikkia älypuhelinten ominaisuuksia ei saada käyttöön selaimella, toimii tekniikka jo yllättävän hyvin varsinkin mediarikkaissa palveluissa. Itse näen peruspalveluiden pidemmän tähtäimen tulevaisuuden selaimessa, mikä on hauskaa koska alunperin mobiili-internetiä kehitettiin nimenomaan selainpohjaisten palveluiden kautta. Natiivien appisten aikakautta tulee jatkamaan jonkin aikaa muun muassa uudet teknologiat, joilla alunperiin selaimeen tehtäviä appiksia voidaan helposti kääntää iPhone- ja Android-natiiveiksi appiksiksi.
Lopulta teknologia on vain "välttämätön paha", joka mahdollistaa kiinnostavien, hyödyllisten ja helppokäyttöisten palveluiden rakentamisen. Jako internetiin ja mobiili-internettin menettää jatkuvasti merkitystään ja mielestäni olennaisempaa on kategorisoida käyttötilanteita, koska mobiilissa ruutu tulee aina olemaan pienempi kuin desktop-maailmassa. Hyviä "best practices" -vinkkejä mobiilien käyttöliittymien suunnitteluun löytyy muun muassa täältä.
-
-
Aiemmat blogit
- Rasmus Roiha Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtajaksi
- SOSTE:n onnistunut julkinen neuvottelumenettely - lisää tällaisia julkisiin hankintoihin!
- Growth Hacker - kasvukoodaaja
- Miksi Ruby on Rails on web-startupillesi paras vaihtoehto
- Mukautuva verkkosuunnittelu eli responsive web design on tullut jäädäkseen - kutsuu sitä millä nimellä tahansa
- Huhtikuun löydöt - Firebase, Filepicker.io ja HTML 5 Please
- Pilvipalveluita maailmalta - julkishallinnon haasteet
- jQuery Mobile
- Open Source CMS - varteenotettava vaihtoehto kaupalliselle?
- Mietteitä pilvipohjaisten verkkosovellusten tietoturvasta