Asiakkaidemme ansiosta Iwa Labsin liiketoiminta on kehittynyt varsin mukavasti tänä vuonna. Kasvavan projektiliiketoimintamme ohella olemme myös kartoittaneet mahdollisuuksia oman internetpalvelun tuottamiseen.
Kevään ja kesän mittaan olemme pyöritelleet ajatuksia mahdollisista pelipalveluista, paikkatietopohjaisesta mainostuksesta ja taloushallinnan palveluista.
Ajatuksemme konkretisoituivat, kun meille tarjoutui mahdollisuus ostaa Suomen Economia Oy, joka on vuosia rakentanut erinomaista internet-pohjaista taloushallinnan ohjelmistoa, jota olemme itse käyttäneet pitkään.
Uskomme, että yhdistämällä uuden sukupolven palvelukehitysosaamisemme Suomen Economian hyvään nykyratkaisuun, voimme tulevaisuudessa tarjota pk-yrityksille näpsäkän ja helppokäyttöisen internetpalvelun taloushallinnan avuksi.
Iwa Labsin liikeideana on asiakkaidemme ydintoimintojen tehostaminen internetpalveluiden avulla. Välillä se tarkoittaa itse ydintoiminnan tehostamista, josta esimerkkinä Total Inkasson perintätoiminnan tehostamispalvelu, ja välillä se tarkoittaa asiakkaan tukitoimintojen tehostamista, josta esimerkkinä Suomen Economian-taloushallintasovellus.
Suomen Economia tulee jatkamaan omana yhtiönään keskittyen taloushallinan ratkaisuihin ja Iwa Labs jatkaa innolla haastavien internet-kehitysprojektiensa parissa.
Lue lisää: Suomen Economian tiedote yrityskaupasta
