Viime viikolla osallistuin Service for the Sea -ohjelman julkaisutilaisuuteen Helsingissä. Tapahtumassa oli erittäin mielenkiintoinen esittely yhtiöstä Globe Hope. Mari Oksala, joka vastaa Globe Hopen myyntikanavista, kertoi kuinka yhtiön perustaja Seija Lukkala turhautui tekstiilialallaan sekä koko yhteiskunnassa vallinneeseen kerskakultuuriin ja tuotteiden kertakäyttöisyyteen. Seija onkin onnistunut kehittämään Globe Hopesta mallikkaan yrityksen, joka työllistää toistakymmentä henkilöä tänä päivänä.
Se mihin kiinnitin erityisesti huomiota Marin esityksessä oli huomio kuluttajille myytävässä ajatuksessa että HALU = TARVE. Kuluttajille myydään asioita, joita he haluavat, ja myynti naamioidaan tarpeen esittelyksi. Tarvetta ei aina ole, mutta kun oikein myydään ja markkinoidaan, niin saadaan luotua valtava halu, ja kuluttaja myy itsepetoksella ajatuksen tarpeesta itselleen. Esimerkkinä läheisen ystäväni häät kesäkuussa: Puolisoni ilmoitti tarvitsevansa uudet korkokengät häihin. Katsoin kenkäkaappiime, ja siellä seisoi 23 paria korkokengiä siistissä rivissä (puolet mustia väriltään). Esitin, että kyseessä lienee halu uusiin kenkiin, ei suoranainen tarve. Olin kuulemma väärässä, kyseessä oli ehdoton tarve, ja niin häitä varten on nyt hankittu uudet (mustat, Geox) korkokengät. Ei ihme että Kiinan BKT on kasvanut yli 9,5% vuosittain, year-on-year, viimeiset 10 vuotta.
Marin esityksen jälkitunnelmissa ajattelin onko meidän alalla käynyt vähän samanlailla esimerkiksi iOS- ja Android-applikaatioiden osalta? Huhtikuun tilastojen mukaan Android-applikaatioita on tarjolla Googlen Android marketissa 330 000 kpl ja päivittäin julkaistaan keskimäärin 3000 uutta applikaatiota. iOS-puolella on myös kova tahti, jota tosin hieman jarruttaa Applen hyväksyntäprosessi. Kuinkakohan monta näistä applikaatioista on oikeasti tarpeellisia, ja tuottaa lisäarvoa käyttäjilleen? Kuinka paljon on tullut kehitettyä "turhaa", ja synnytetty vain bittijätettä, joka kuormittaa maailman servereitä ja lisää (pahimmillaan fossiiliselle polttoaineella tuotettua) energiantarvetta jossain serverifarmilla? Etteikö vain alallamme olisi käynyt kun naisten kenkähalun kanssa? Voisiko vähemmän olla enemmän ja parempaa?
Mielestäni hyvän kumppanin pitäisi pystyä sanomaan milloin suunnitteilla oleva kehitystyö on vain hetkittäisen halun synnyttämää ja lopulta kenties suhteellisen turhaa. Iwan perustamisen yhteydessä innostuimme Lean Development -mallista, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman vähän turhaa ohjelmointia ja näin ollen tehokkaampaa ohjelmistokehitystä. Mutta miten on, vaikka tuotettaisiinkin tehokkaasti, niin onko kaikki tuotettu oikeasti tarpeellista? Tähän voisimme kenties kaikki vaikuttaa.